Kotileijona

Ajattelin, että nyt kun on tehty postaukset Onnista sekä Jazzista niin toki meidän Jekkukin sellaisen ansaitsee siinä missä muutkin. Jekulla on tärkeä rooli perheessä, joten kerrotaan Jekunkin tarina :)

Kun olimme suunnittelemassa muuttoa Kuopiosta Helsinkiin päätimme, että perhe saisi kasvaa yhdellä kissalla. Eikä millä tahansa kissalla. Kissan täytyisi olla punainen, se oli ollut meidän molempien haave. Tehtävä osottautui hieman haasteelliseksi, sillä vaikka kissanpentuja syntyi vaikka millä mitalla ei sopivaa kissaa tahtonut löytyä ainakaan toivotulta suunnalta. Ennen Jekkua ehdittiin varata ainakin kaksi ellei kolmekin kissaa ja aina peruutimme varauksen, sillä ne eivät tuntuneet oikeilta, nimeä ei tahdottu keksiä millään. Sitten vihdoin Nummipusulaan syntyi eräälle mummolle kissapentue, jossa oli myös yksi punainen poikapentu. Äkkiä soittoa ja Jekku oli meille varattu!

 












Jekku vietiin kotona makuuhuoneeseen, jossa oli Onnin vanha pentuportti erottamassa elukat toisistaan. Jekku oli ennen tavannut koiria, mutta Onni ei pahemmin kissoja, joten molempia hieman jännitti sekä myös kiinnosti kovasti mitä portin toisella puolella oli. Välillä Jekku onnistui sähisemään Onnille niin pahasti, että Onni raukka juoksi karkuun aidan takana olevaa kissanpentua. Onni jätettiin yöksi olohuoneeseen yksin, mutta toinen itki niin kovasti että menin sen kanssa sohvalle nukkumaan. Seuraavana päivänä pojat tutustuivat portin luona kinkun kera toisiinsa ja yöllä nukuttiin jo koko konkkaronkka samassa huoneessa tyytyväisenä. Nopeasti Jekku otti Onnin omakseen ja tulivat heti alusta saakka loistavasti toimeen.

Jekku on älyttömän hellyydenkipeä sylikissa. Sohvalla telkkaria katsellessa se kiipeää syliin pieneksi keräksi tuhisemaan ja öisin se kapuaa kainaloon. Vähintään ainakin jaloista sen löytää aamuisin. Kova poika puskemaan ja rakastaa olla sylissä. Jekku on myös paljon parempi noutamaan kuin meidän Onni. Jos erehtyy heittämään sille vanupuikkoja, se jaksaa hakea niitä tunnin putkeen ja iltapesu venyy, kun ei raski keskeyttää kissan iloa. Jekku on varsinainen kotikissa ja huomatessaan että sen koppa on otettu esiin se säntää salamana sängyn alle. Samoin käy nykyään kun kotiin tulee vieraita. Jekku rakastaa sen omaa pesuetta ehdoitta eikä kaipaa kotoa pois, saati muita sen rauhalliseen elämään.

Ennen Jekkua en pahemmin välittänyt kissoista. En koskaan kuvitellut olevani kissaihminen ja enemmänkin odotin kauhulla sitä miten meidän elämä muuttuisi, sitten kun Jekku muuttaisi meille. Olin kuullut kissoista vain sen, että ovat itsenäisiä eivätkä kaipaa ihmistä lähelleen. Jekun jälkeen rakastan kissoja niin paljon, enkä voisi enää kuvitella elämää ilman kissoja. Ne ovat niin helppoja lemmikkejä. Niitä ei tarvitse viedä ulos ja ne voi jättää pariksi päiväksi kotiin. Toki ne erovat koiriin siinä, että kynttilöitä on vahdittava tarkemmin eikä myrkyllisiä kasveja kannata pahemmin kotiin kantaa, jottei päädy vääriin suihin. Lisäksi mitään pieniä koriste-esineitä ei voi pöydille jättää tai ne lähtee leikkeihin mukaan, mutta se on aika pientä ja nopeasti aivot alkavat ajatella elämää kissan näkökulmasta ihan itsestään :)