Haute cuisine on luokiteltu komediaksi, mutta minun makuun se ei kyllä ollut komediaa nähnytkään. Itse olisin sijoittanut sen draaman joukkoon. Ruokaelokuvat ovat ihanan leppoisia, hyväntuulisia ja täynnä silmänruokaa. Mestari keittiössä- elokuvaa voisi verrata muutama vuosi sitten ilmestyneeseen Julie & Julia- elokuvaan, joka sekin keskittyi ranskalaiseen ruokaan. Ranskalainen ruoka on niin ihtohimoista ja maanläheistä että sitä on vaan niin kaunis katsella. Mummonkerma ja nunnanpierut, elokuvassa päähenkilölle Hortenselle ruuan alkuperä ja rakkaus ruokaa oli kaikki kaikessa. Elokuvan ihanin hahmo oli kuitenkin vanha ranskan presidentti, jolle Hortense kokkasi. Vanhuksia riitti myös elokuvan yleisössä. En odottanutkaan kello 12:sta näytökseen hirveää massaryntäystä tulisi, mutta että olisin ainut alle 60-vuotias. Kaikki minun lisäkseni olivat siis eläkeläisiä ja luultavasti koko näytös olikin heille suunnattu, sillä kaikki trailerit alussa käsittelivät vanhusten elokuvia. Jesh. Mieluummin kyllä olen eläkeläisten kanssa, kuin kikattavien teinien kanssa, sillä vanhukset sentään keskittyvät nimenomaan elokuvan katsomiseen. Tosin en ymmärrä mikä kiire näillä eläkeläisillä oli leffan loppumetreillä kun viime minuuteilla piti lähteä valumaan ulko-ovea kohti. Ja nimenomaan valumaan niiden kävelykeppien kanssa. Olisin mielelläni nähnyt koko elokuva loppuun enkä vaan niitä valuvia vanhuksia. Kiitos.
kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti