Oli aika palata taas Kruunuvuorelle. Tarkistaa tilanne ja katsoa mitä "talvi" oli saanut siellä aikaan. Vein Riinan Kruunuvuorelle ensimmäistä kertaa. Paljon ei ollut enää lunta, en tiedä oliko paljoa ollut koko talvena. Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin aamulla ja käytiin matkalla ostamassa evästä, niinkuin kunnon retkellä kuuluu ollakin. Kotona olin pakannut reppuun termarillisen kuumaa teetä.
Päivä oli mitä ihanin. Aurinko paistoi ja näimme joutsenia. Sää suosi seikkailijoita. Kruunuvuoren lumo ei ollut kadonnut minnekään talven aikana, vaan oli yhtä lumoava kuin ennenkin. Ihastelimme korkealta kalliolta maisemia ja mietimme miten voimmekin olla niin lähellä kaikkea, mutta silti omassa kuplassamme. Se on Se Jokin, mikä Kruunuvuoressa minua viehättää. Se on minun henkireikäni täällä. Lempipaikka koko Helsingissä. Kotoa olen siellä alle tunnissa, ja se on kuin olisin toisessa maailmassa. Kuin mökille menisi. Aika pysähtyy, voi hengittää puhdasta raikasta ilmaa ja olla stressaamatta mistään. En tiedä johtuuko se autioista taloista vai mistä, mutta ajankäsitys siellä katoaa täysin. Nytkin samoilimme Kruunuvuorella kolme tuntia, mikä siellä menee oikeastaan joka kerta kun kiertää talot läpi, eikä aika edes tuntunut pitkältä. Talvi ei ollut pahemmin pilannut paikkoja, mutta syksyllä mellastaneet syysmyrskyt olivat kyllä saaneet kaadettua aikamoisen kasan puita Kruunuvuoren alueella. Voi olla aika pelottava paikka myrskyisellä säällä. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti