Hyvää maaliskuun ensimmäistä! Vielä pitäisi mennä täyttä höyryä talvessa, vaan ulos kun katsoo niin eipäs näytä siltä. Lumesta ei ole paljoa enää jäljellä. Viime vuonna lumen jättöpaikalla sijaitsi valtava lumivuori ja nyt siellä on vaan pari pienempää vuoren alkua, jotka luultavasti sulavat pian pois. Viime vuonna iso lumivuori nökötti vielä juhannuksenkin aikoihin paikoillaan.
Nyt täällä ruoho jo meinaa vihertää sammaleista puhumattakaan. Joutsenia näimme taivaalla Onnin kanssa eilen lenkillä , joten nekin ovat tainneet mennä sekaisin tästä kaikesta. Luonto on kyllä se, joka tässä kaikessa sekamelskassa eniten säälittää. Linnut kosiskelevat kovaa vauhtia ja toiset ovat jo hautomassa muniaan. Puut puskevat silmuja, vaikkei vielä olisi niidenkään aika. Jouluna jo pajuissa oli pörröisiä pajunkissoja, vaikka vasta kuukauden päästä koittaa pääsiäinen. Puhumattakaan saimaannorppien kuuteista, joiden pitäisi kohta syntyä eikä niille ole lunta. On ennustettu, että puolet saattavat selvitä hengissä tästä "talvesta". Sydän särkyy, kun vain ajattelen niitä pieniä poloisia.
Jos kaikkea tätä ei oteta huomioon, niin toki nautin kasvavasta valon määrästä. Olen aamuisin paljon pirteämpi, niinkuin varmaan me kaikki. Mutta vaikka ulkona olisi harmaa sää, niin olo tuntuu silti paljon pirteämmältä. Ulkona haisee jo keväältä, eikä harmaus sitä pilaa. Linnut laulavat kilpaa ja oravat kisailevat puissa. Aamulenkit Onnin kanssa ovat kyllä päivän parhaat lenkit. Monesti talvisin ne ovat yhtä tuskaa, mutta nyt niistä nauttii joka aamu, varsinkin jos ei ole kiire kouluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti