Menneisyyden havinaa

En tiedä mikä minua aina on kaikessa menneessä kiehtonut. Kotiin pitää kantaa vanhoja käytettyja tavaroita. Syödä ja juoda vanhoista Arabian astioista. Ehkä, kenties se johtuu siitä, että pienenä mökin lähellä sijaitsi autiotalo, jossa oli aina jännä käydä. Se oli melkein kesän kohokohta, kun sinne pääsi tutkimaan ja koluamaan. Sieltä kannettiin leikkeihin vanhoja kippoja ja kattiloita. Ehkä sen takia Kruunuvuorikin minua niin kovasti kiehtoo. Pienenä meidän kodin lähellä oli myös juoksuhautoja. Ne olivat niin jänniä. Enkä ole nähtävästi päässyt siitä yli vieläkään.

Kurre kurkistaa

Lenkkeilin Onnin kanssa läheisessä metsässä ja mitäs sieltä löytyikään. Juoksuhautoja vissiin? Koitin kovasti googlettaa, mutta google ei osannut kertoa niistä. Ei tiennyt koko vuoren nimeä. Mutta samalta ne ainakin näyttää, kuin mitä vartiokylän juoksuhaudat. Niin kovasti ne vetivät minua puoleensa. Huhuilivat tänne tänne ja pakkohan se oli mennä kameran kanssa. Mennyt elämä kiehtoo ja tarina niiden takaa. Mitä siellä on joskus tapahtunut. 

Pienenä toivoin olevani argeologi ja Indiana Jones. Kaikki mennyt, muinainen, löytämätön oli parasta mitä tiesin. Niin mielenkiintoista. Unohtumattomin matka ikinä on ollut reissu Meksikoon. En välitä niinkään rannalla makoilusta, vaan parasta oli päästä vierailemaan kolmelle mayakaupungin raunioille. Tutkia vanhoja pyramiideja ja kuulla kaikkea jännittävää ja vähän pelottavaakin. Suosittelen kaikille oman elämän Indiana Joneseille! Vielä kun jokin kaunis päivä pääsisi Peruun Machu picculle kapuamaan olisin kovin onnellinen <3


Kotona olin ihan tohkeissani juoksuhautalöydöistäni ja raahasin koko poppoon tutkimaan niitä. Muutama kuva meidän juoksuhautojen raunioista?  

Linnun pikku pesä

Korvasienen poikanen