Elämänkaaret
Niin kuin ihmisillä
on taloillakin aikansa.
Siitä kun peruskivi lasketaan
siihen kun sammal taas peittää kiviraunion,
on kaikilla ennustamaton matka-
toisilla pitkä,
toisilla lyhyt.
Niin kuin ihmisillä
on taloillakin tarinansa
imeytyneinä seinähirsiin,
porraskiven pintaan,
takkatiilten huokosiin.
Aika
tuoksuu jo ulkorapulla,
kun avaat oven ja
astut sisään.
Aika
Aika
tuntuu iholla,
kun hipaiset ovenpienaa,
pysädhyt kynnykselle,
koveraksi kuluneelle.
Niin kuin ihmisillä
on taloillakin aikansa.
Vähä vähältä
niin kuin köyrtyvä selkä
katto notkahtaa,
seinä kallistuu.
Lopulta puu,
joka kerran versoi maasta ja
leikkautui kirskuen jykeviksi hirsiksi,
tuoksuviksi lankuiksi,
lahoaa, lohkeillee, maatuu
mullaksi-
muistoiksi.
Minna Torppa
Kruunuvuori - unohdettujen huviloiden tarina- kirja kertoo siis kruunuvuoren huvila-alueen tarinasta. Sen on kirjoittanut tutkija Minna Torppa ja kuvannut Aurora Reinhard. Kirjassa on kerrotaan talojen asukkaiden elämästä ja talojen omasta talohistoriasta. Paljon mustavalkoisia kuvia sekä uudenpia värikuvia. Kirjasta löytyy myös kartta kruunuvuoden alueesta, joka tulee heti ensiviikolla käyttöön :P Niin mielenkiintoinen kirja, niille jotka näistä innostuvat. Meillä ainakin kovassa käytössä ollut. Nopeasti tuli luettua 150- sivuinen opus, kun ei millään malttanut lopettaa :)) Tykkään siis erittäin kovasti ja suosittelen kaikille! Kruunuvuoreen on suunnitelmissa aloittaa pian uuden kruunuvuoren asuinalueen rakentaminen, joten ihanaa, että ennen kuin alue tuhotaan täysin, siitä on saatu tehtyä muistoksi edes tämä kirja <3 Jääpähän tuleville sukupolville jotain inffoa siitä, mikä ihanuus paikalla on sijainnut ennen uudenkarheita kerrostaloja.
![]() |
Villa Kissinge 1930-luvulla |
![]() |
Villa Kissinge kuvattu vuonna 2004 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti