Ihanaa ystävänpäivää! Kyllä tää helmikuu on sitten kiva kuukausi, kun on laskiaiset, runebergin päivä sekä ystävänpäivä. Itse en kyllä mitenkään erityisesti tätä ystävänpäivää meinannut viettää. Perjantaina tosin kävin viettämässä kaverin kanssa laatuaikaa leffassa, joten periaatteessa vietettiin ystävänpäivää etukäteen.
Perjantaina tuli ensi-iltaan How to be single, joten käytiin se sitten heti katsastamassa. Jostain syystä tätä leffaa ei ole pahemmin mainostettu ja ajattelinkin, että siitä syystä se ei ehkä kovin kummoinen, mutta vieläpä mitä! Aivan super hauska ja hyvä elokuva. Tykkäsin todella paljon. Itse en niin erityisesti pitänyt esimerkiksi Polttarittaret- leffasta, koska siinä oli omaan makuuni vääränlaista huumoria, mutta tässä leffassa oli oikein nokkelaa huumoria, nauraa sai vähän väliä. Juuri tälläistä nokkelaa tyttöleffaa olen pitkään kaivannut. Aina yleensä naisille suunnatut leffat ovat romanttisia draamoja, eikä siinäkään mitään vikaa ole, tykkään itsekin niistä, mutta kiva että välillä tulee näitä vähän menevämpiäkin leffoja. Jäi kyllä aikamoinen baarifiilis päälle leffan loputtua, mutta kipitin silti kiltisi kotiin Onnia ulos viemään.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_grPdzgGQGXRcnyE81hIb6DBubBvauG3iT7_rnCyhbFKRFnFwiD4xvEpP8PcFgV1oABo9awcTbmHOuCdR6rUF3niXFflTNybKjmyJ-czegtoW6-PS1OrBTxJ1jNqeevvg-IdPPrVeqV0/s640/single.jpg)
Eilen lauantaina oli ulkona kumma valoilmiö. Ulkona paistoi pitkästä aikaa aurinko niin kirkkaasti, että silmiä sokaisi. Pitkän harmaan kauden jälkeen oli kyllä ihanaa kun kotona huoneet kylpivät valossa eika lamppuja tarvinnut pitää päällä. Toisin kun taas tänään. Lamput on pakko pitää päällä aamusta iltaan, ulkona on täysin harmaata. Alan kyllä olemaan niin kyllästymään tähän nykyiseen Suomen talveen. Vuorotellen tulee lunta ja vettä. Ehdin jo aina innostua kun kadut ovat sulat ja nurmikko pilkottaa vihreänä, että jee kevät tulee. Ja seuraavana aamuna onkin jälleen lumipeite vallannut maan.
Kirjastosta bongasin tällaisen Hyvää ruokaa oikeasti pienellä budjetilla, Katusoittajan keittokirja- kirjan. Ihan mielenkiintoinen opus, mutta täytyi kyllä todeta, että suurin osa ruuista oli niin pienellä budjetilla tehtyjä ettei niitä hirveästi huvittanut ruveta testailemaan, en usko niiden olevan mitään suuria ruokaelämyksiä. Joitain reseptejä silti otin tästäkin talteen kuten juustokohokkaan, ja meinasin niitä kokeilla :)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheNwRF-GCD7NexrbmfYyysgSMC3ItSOEIxUEGENiERudeTTEWurpJeH1PIGfnedQU31un3AxTS-BFAedzNrcMpnJL4bZgMlvpCQoWiSi5g55CIuccNs3MNVj1XvkTOAUJm67C1x-2TkZ8/s640/h%25C3%25A4vikki.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti