Tänään oli taas koulua. Viimeiset kolme päivää tämän vuoden puolella ja sitten alkaa perjantaina joululoma! Meillä alkoi patofysiologian kurssi, joka on ihan äärettömän vaikeaa tällaiselle pulliaiselle kuin minä. Lääkärien termit kun aika pitkälle on vielä hakusessa :D Jospa kuitenkin läpi pääsisi niin voisi hyvillä mielin aloittaa joulun vieton. Ikeasta ostamani amaryllis on puhkeamaisillan. Nyt jännitetään ehditäänkö nauttia siitä ennen Kuopioon joulun viettoon lähtemistä. Toivottaan että ehdittäisiin :)
Tänään on ollut surullinen päivä, sillä sain kuulla, että kummimummoni on nukkunut pois. Jää kyllä tätä mummoa ikävä, ehdittiin päästä jo hyvään vauhtiin tutustumisessa ja meistä tuli hyvät kaverit. Muistan mummon pohtineen onko hänestä tähän kummitehtävään, että saanko minä hänestä tarpeeksi irti opintojeni kannalta. Jos jotain niin, ainakin hänen kauttaan muistan taas, että kuolema voi tulla yllättäen milloin vain. Tässä koulutuksessa siihen pitää tottua ja siihen pitää osata suhtautua luonnollisena osana elämää. Tietenkin niin, että jokaista saa surra, mutta niitä ei pidä kasata harteilleen. Minun pitää nyt alkaa ihan alusta jonkun toisen ukin tai mummon kanssa. Tapaan uuden kummivanhukseni sitten ensi vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti