tiistai 27. elokuuta 2013
Nuhanenä
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli näillä mentiin tämä päivä. Vaikka aamulla aurinko paistoi aivan upeasti ulkona, niin minä heräsin tukkoisena. Kurkkuun koski ja nenä vuosi. Oli inhottava istua koulussa koko päivä, kun päässä joku käski ottaa droppia ja mennä lepäämään. Vaan eipä onnistunut nyt. Koulua oli kolmeen saakka, ja sen jälkeen piti juosta vielä työkkäriin näyttämään, että hei mä opiskelen oikeesti- lappua. Ja sen jälkeen hain vielä Onnin mellunkylästä takaisin. Koulussa sinäänsä oli koko päivän kaikkea kiinnostavaa juttua. Geronomi-liitto kävi esittäytymässä ja vanhoja opiskelijoita vilahteli. Harmi, ettei jaksanut olla ihan täysillä mukana. Olisi tehnyt mieli mennä kotiin suoraan nukkumaan, mutta Onnia oli kyllä niin ikävä jo, että oli ihana nähdä miten se oli innoissaan kun oltiin oltu erossa neljä päivää. Taisi vähän jopa näykkästä minua naamasta, kun oli niin tohkeissaan :D Kotiuduttiin Onnin kanssa viimein kahdeksalta ja saman tien melkein sohvalle nukahdin lääkehöyryissäni. Rankka päivä, mutta selvisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti