Sairaalareissun jälkeen hypättiin junaan ja suunnistettiin Heurekaan. Käytiin tutkimassa ihmiskehon ihmeitä Body Worlds- näyttelyssä. Näyttelyssä oli esillä noin kaksikymmentä ihmisruumista sekä yksittäisiä elimiä. Ensimmäisen kerran näyttely järjestettiin Japanissa 1995, jonka jälkeen se on kiertänyt jo 70 kaupungissa ympäri maailmaa. Näyttely koostui aidoista ruumiista, jotka oli plastinoitu. Aika hurja näyttely siis. Jossain kohtaa alkoi tulemaan jo huono olo, mutta onneksi selvisin kunnialla loppuun asti :) Kaikkein eniten mieleen tuosta näyttelystä jäi kaikkien ruumiiden lisäksi fakta, että positiivisesti ajattelevan ja itseään kunniottavan ihmisen sydän voi paremmin, kuin negatiivisesti ajatteleva. Jos ajattelee kielteisesti, alistuu, pelkää ja tuntee muita negatiivisia tuntemuksia sairastuu helpommin sydäntauteihin, riippumatta ihmisen iästä ja elintavoista. Nyt siis täytyy muistaa ajatella positiivisena niin sydänkin voi hyvin!
"Von Hagensin keksimässä plastinointimenetelmässä ruumiin nesteet ja rasvat korvataan nestemäisillä muoveilla, jolloin näytteitä voidaan säilöä lääketieteen opetusta varten. Kaikki Body Worlds -näyttelyssä esillä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta. Lahjoittajat ovat halunneet luovuttaa ruumiinsa näyttelyyn opetustarkoituksiin ja he ovat antaneet suostumuksensa siihen, että heidän ruumiinsa laitetaan esille julkiseen näyttelyyn heidän kuolemansa jälkeen." - Heureka
kuva |
kuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti